sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pyöräretki

Keskiviikkona otettiin pyörät alle ja lähdettiin polkemaan kohti Portorozia, joka on rantakaupunki noin 15 kilometrin päässä Koperista. En oo ikinä polkenut noin paljon yhden päivän aikana, ja täällä vielä reitti meni vuoristoa mukaillen, joten ylä- ja alamäkiä riitti. Oltiin ihan superpoikki kun vihdoin päästiin illalla kotiin:D Mutta oli silti kiva reissu ja Portoroz, sekä Piran johon myös kurvattiin, olivat todella kauniita paikkoja, paljon nätimpiä kun Koper. Portorozissa paistoi myös aurinko kirkkaalta taivaalta ja tuntui jo ihan kesältä kun istuttiin ravintolan terassilla.sea sea2Vesi on täällä ihanan kirkasta ja turkoosia. pitstopEvästauko menomatkalla. bikelaiturimäportorozhouseshore  

- R

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Trieste day 2

Noniin tässä ois loput kuvat meidän Triesten reissulta. Tällä hetkellä mun pitäis olla Venetsiassa kavereiden kanssa, mutta tulin edellisyönä kipeeksi, joten piti jäädä kotiin lepäämään, harmittaa ihan hirveesti! No onneks tässä on vielä aikaa ja varmasti ehin sinne myöhemminkin. Mutta tosiaan meidän kaverit Celina ja Ilona tulivat myös lauantaina päiväksi Triesteen ja kierreltiin porukalla nähtävyyksiä. Toiselle päivälle sattui vielä tosi hyvä ilma ja välillä oli aika kuuma tolla mun paksulla toppatakilla. Kuvia on tosi paljon, mutta toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti:) canal ronmarserpentiini Triestessä oli jotkut karnevaalit menossa ja jokapuolella oli serpentiiniä ja konfettia. girlsseausfountainhouseschurch2triesteKivuttiin myös kaupungin yllä olevalle näköalapaikalle, josta oli upeat maisemat joka ilmansuuntaan. Sinne kävely meni hyvin päivän treenistä, oli meinaan aika jyrkkää mäkeä! celinamarjaronja2ilonaronja3viewOnnelliset vaihtarit! :) ilona4view2churchpizzaNäköalapaikalle kiipeämisen jälkeen kaikilla olikin jo kiljuva nälkä, joten suunnattiin lähimpään pizzeriaan. Pizza oli älyttömän hyvää ja niin oli myös pasta, jota maistoin Ilonalta! girls3Auringon laskiessa lähdettiin vielä bussilla läheiseen satamaan. Oli kyllä niin onnellinen ja seesteinen olo aaltojen liplatusta kuunnellessa ja katsoessa auringon pikkuhiljaa vajoavan mereen. ronja4roncelsunset  
-R

maanantai 20. helmikuuta 2017

Trieste day 1

Tässä tulis nyt kuvia meidän Triesten reissun ekalta päivältä. Oon jo kauan halunnut Italiaan, joten tää oli yks unelmien täyttymys. Vielä täytyy kuitenkin tsekata kaikki suuremmat kaupungit. Kuitenkin Trieste oli myös erittäin kaunis paikka ja oli kiva aloittaa matkustelu vähän lähempää Koperia. Lähdettiin täältä aamupäivällä bussilla, matka kesti noin 45 minuuttia ja makso vaan reilu 3 euroa! Kun päästiin perille etittiin hotellia yli tunti eksyksissä, koska meillä ei ollut nettiyhteyttä ja ihmiset eivät osanneet neuvoa kovin hyvin. Vihdoin kuitenkin löydettiin hotelli ja eka päivä menikin aika lailla shoppaillessa, mutta muutamia kuviakin ehdittiin kuitenkin nappaamaan. Illalla käytiin myös maistamassa Italialaista pizzaa, joka oli pieni pettymys kun odotukset olivat niin korkealla. Seuraavana päivänä syötiin kuitenkin onneksi paljon paremmat pizzat. Ekana päivänä sää oli tosi sumuinen ja illalla satoi kaatamalla, mutta se ei hirveästi haitannut, kun oltiin suurin osa ajasta eri kaupoissa. castle marj2 gelato ronjaa house palazzo street m street2 castle2 me

- R

lauantai 18. helmikuuta 2017

Our crib

Tultiin pari tuntia sitten kotiin Triestestä, jossa oltiin yötä ja ajattelin nyt vielä postata kuvia meidän asunnosta. Meidän kämppä on pikkuinen omakotitalo kukkulan rinteellä ja me jaetaan piha isomman talon kanssa. Tästä on keskustaan matkaa pari kilsaa, mikä menee hyvin pyörillä (paitsi meidän lastenpyörillä). Täällä on hyvin tilaa meille kahdelle, ja ollaankin iloisia, että vuokrattiin tämä eikä menty opiskelija-asuntolaan. Vuokrattiin tämä kämppä Airbnb:n kautta ja vuokra on 700€ kuussa puoliksi, eli ei ollenkaan paha:) Meidän vuokraisännät on myös tosi mukavia sen verran kun ollaan heitä nähty, he siis asuvat samalla tontilla isossa talossa.