torstai 23. marraskuuta 2017

Loma Rodoksella

Lomailtiin Rodoksella siskon kanssa syyskuun lopussa. Otin reissussa paljon videopätkiä, jotka sain nyt vihdoin koottua, ja tässä on tulos! Rodoksella suosittelen ehdottomasti ottamaan vuokra-auton tai skootterin alle, koska sillä tavalla näkee suhteellisen halvalla ja helpoiten paljon eri nähtävyyksiä saarella. Me käytiin autolla muun muassa ihanalla Tsambika-rannalla, jossa vesi oli superlämmintä ja kristallinkirkasta.

Me asuttiin Kremastissa, joka on pikkukaupunki reilu kymmenen kilometrin päässä Rodoksen kaupungista. Huristeltiin monena iltana autolla tai bussilla Rodoksen kaupunkiin, josta löytyi kaikki parhaat kaupat, kuten ZARA, Bershka ja Pull&Bear. Rodoksen vanha kaupunki on myös näkemisen arvoinen ja suosittelen ottamaan ihan reilusti aikaa sen kiertelyyn, ei nimittäin ole mikään ihan pieni paikka! Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva ja rentouttava loma, ja Rodos oli täydellinen kohde auringonottoon ja löhöilyyn kauniissa maisemissa.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Seurasaari

Hellou! Oltiin viikonloppu Valtterin porukoiden luona Helsingissä, ja sunnuntaina mentiin kävelemään Seurasaareen. Sateesta huolimatta käveltiin melkeen koko saari ympäri ja saatiin myös napattua kivoja kuvia. Pitäs useemmin lähteä ulkoilemaan näin syksylläkin, kunhan pukeutuu tarpeeks lämpimästi niin pieni sadekkaan ei haittaa yhtään!
 photo _MG_0044_zpscxoqhgpw.jpg photo _MG_0039_zpsb6tv1dok.jpg photo _MG_0045_zpsacruvcsn.jpg photo _MG_0048_zps7is9d3no.jpg photo _MG_0056_zpssvrbmwu7.jpg photo _MG_0051_zps5rsb9mwx.jpg photo _MG_0064_zpsv7v1pbhu.jpg photo _MG_0031_zpslpzgtiad.jpg

-R

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lintsin valokarnevaali

Moikka! Eilen pidettiin kunnon Helsinki-päivä Miisan kanssa. Lähdettiin heti aamusta ajamaan ja ekana mentiin I love me -messuille pyörimään muutamaksi tunniksi. En oo ennen käynyt noilla messuilla ja oli kyllä ihan kivat ja tosi paljon eri näytteilleasettajia. Miinuksena jäätävä väenpaljous, jonka takia ei kumpikaan ostettu mitään, jonot kun oli monessa paikassa kymmenien metrien pituset. Messuilta lähettiin keskustaan syömään ja tsekkaamaan Zaran tarjonta. Sieltä sitten ajettiin Lintsille kattomaan valokarnevaalia. En oo ite koskaan aiemmin ollut ja oli tosi kaunista, mutta ilma oli niin kylmä, ettei alettu jonottamaan laitteisiin vaan tyydyttiin ihailemaan valoja hetki ja sitten suunnattiin takas keskustaan Hard rock cafen lämpöön:D  photo _MG_9993_zps2dccfzfm.jpg  photo _MG_9997_zps2siroqfe.jpg  photo _MG_0020_zpsgku3qf8i.jpg  photo _MG_9986_zpscy5t8gwo.jpg  photo _MG_0011_zpsm1aac4q6.jpg  photo _MG_0014_zpsqaixmawy.jpg 

-R

lauantai 20. toukokuuta 2017

Milano & Verona

Noniin tässä tulis nyt kuvia Milanon ja Veronan reissusta! Vuokrattiin tosiaan taas auto päiväksi ja lähettiin aamukuuden jälkeen huristelemaan kohti Milanoa. Täältä meiltä sinne ajaa noin neljä tuntia. Ensimmäiseksi otettiin kuitenkin kohteeksi vähän ohi Milanosta sijaitseva Primark. Matka sinne ei ollutkaan ihan helpoimmasta päästä, koska karttasovellus (jonka pitäisi toimia ilman nettiä) irtisanoi itsensä loppumatkasta ja yritettiin sitten intuitiolla suunnistaa.. Se ei tietenkään mennyt ihan putkeen ja päädyttiin jonnekkin keskelle kaunista maalaismaisemaa, jolloin navigaattorikin aloitti taas yhteistyön. Noh ei siinä mitään tulipahan nähtyä vähän Milanon esikaupunkialuetta ja osuttiin jopa jonkun hienon palatsin pihalle:D 
Lopulta kuitenkin löydettiin Primarkille ja huh, en oo kyllä koskaan ollut niin isossa ostoskeskuksessa, missä se oli. Itse Primark oli myös ihan jäätävän kokonen ja tunnin kiertely ei kyllä riittänyt ollenkaan. Kun shoppailut oli shoppailtu niin lähdettiin kohti Milanon keskustaa. Meille osui tosi hyvä sää, koko päivän paistoi aurinko ja lämpötila oli 25 asteen luokkaa.
 photo _MG_9338_zpsgg8ls8cd.jpg
Metrotunnelista noustiin suoraan Milanon suurimman nähtävyyden, eli Duomon eteen. Oli kyllä aika vaikuttavan näköinen pytinki!
 photo _MG_9347_zpsllvgjdkr.jpgPakolliset turistikuvat piti tietenkin ottaa, jonka jälkeen suunnattiin opiskelijan kukkarolle ystävälliseen Mäkkäriin syömään;D photo _MG_9342_zpslfjgk5cf.jpg photo _MG_9366_zpshskjmuio.jpg photo _MG_9382_zpslkkqgbwr.jpg photo _MG_9361_zpsg0yxtjc1.jpg photo _MG_9374_zpspn8bb9op.jpgGelatoo! photo _MG_9404_zpswlz4yion.jpgIllaksi ajettiin Veronaan, joka oli tosi kivan oloinen kaupunki. photo _MG_9411_zpsjk0gptvj.jpg photo _MG_9419_zpsjyuimzk4.jpg photo _MG_9407_zpsux6j6ebk.jpg photo _MG_9431_zpsdy0vzvwe.jpg 
-R